Viisi vaikuttavinta romaania

IMG_3516

Neljä viidestä.

Liityin muutama kuukausi sitten Twitteriin. Itse asiassa liityin sinne kolme vuotta sitten, olin siellä kaksi viikkoa, ja lopetin tilin kauhistuneena. En silloin ymmärtänyt Twitteriä ollenkaan.

Nyt alan päästä kärryille hashtageistäkin. Twitter on huomattavasti hauskempi kuin Facebook!

Tällä hetkellä Twitterissä kiertää haaste: #5vaikuttavinta romaania. Tässä oma listani:

Joutavuuksien jumala
Sieppari ruispellossa
Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
Muutoksia
Missä kuljimme kerran

Franzenin Muutoksia-kirjaa lukuunottamatta nämä löytyvät kotihyllystä.

Kaikki ovat ihmeellisiä ja vaikuttavia omalla tavallaan. Kun luin Arundhati Royn Joutavuuksien jumalaa, itkin, koska se oli kirjoitettu niin kauniisti.

Junot Diazin Oscar Waon lyhyestä ja merkillisestä elämästä masennuin hetkeksi, sillä tiesin etten koskaan pystyisi kirjoittamaan samanlaista teosta. Onneksi toivuin nopeasti.

Franzenia olen hehkuttanut aikaisemminkin. Westön Finlandia-palkittua kirjaa tai Salingerin Siepparia ruispellossa ei uskoakseni tarvitse hehkuttaa. Monet tykkäävät, kaikki eivät.

Lisää tällaisia somehaasteita!

IMG_3517

Mainokset

Nainen junassa (ja dekkareita kaihtavan tunnustuksia)

Nainen_junassa_hawkins

Heti alkuun täytyy sanoa, että en varsinaisesti pidä dekkareista. Enkä trillereistä, jos niissä on dekkarimainen kaava. Tarkemmin sanottuna en pidä siitä, että lukijan kiinnostuksen ylläpitämiseksi kirjassa on tappamista ja/tai väkivaltaa. Dekkareiden peruskaava on yleensä rasittavan kliseinen. Rikostutkijat ovat elämän kolhimia, eronneita, rosoisia yksinäisiä susia. On rikospaikkatutkintaa, on mieleen hiipiviä epäilyksiä. On verta, on ruumis.

Mutta. Pidän kyllä siitä, että saan jännittää kirjan mukana. Pidän siitä, että kirjassa ratkaistaan arvoitusta, ja että ratkaisu kerrotaan lopussa, ikään kuin palkintona lukusuorituksesta.

Olen viime aikoina ollut kiinnostunut kirjoista, joissa olisi trillerimäinen juonenkuljetus, mutta ilman tappamista.

Välietapiksi sopii Paula Hawkinsin kirja Nainen junassa.

Kirja on ollut jättimenestys anglosaksisessa maailmassa, ja USA:ssa sitä on myyty jo puolitoista miljoonaa kappaletta.

Nainen junassa ei ole tyypillinen trilleri. Kyllä, siinäkin tapahtuu rikos ja sitä lähdetään ratkaisemaan. Päähenkilö ei kuitenkaan ole poliisi, vaan satunnainen sivuhenkilö, joka sattuu näkemään jotain junan ikkunasta. Väkivallalla ei mässäillä.

Päähenkilö Rachelilla on alkoholiongelma ja ikävästi päättynyt avioliitto. Hän tarkkailee junasta Jasonia ja Jessia – nimet hän on antanut heille itse. Sitten Jess katoaa, ja Rachel sekaantuu tutkimuksiin. Jasonin ja Jessin talon lähellä on Rachelin oma entinen koti, ja tavallisen lähiön julkisivujen takaa löytyy erilaisia ongelmia.

Kirja vei mukanaan aina puoliväliin saakka. Ahmin kirjaa, ja halusin lukea vielä muutaman sivun, vaikka olisi pitänyt jo mennä nukkumaan. Puolivälin jälkeen jännite herpaantui ja loppuratkaisun saattoi jo arvata.

Parasta kirjassa oli päähenkilön epätyypillisyys ja ongelmat. Hän ei ollut samastuttava, mutta saa silti lukijan sympatiat.

Luin kirjasta muutamia arvioita ja monissa kiiteltiin yllättävää loppuratkaisua. No, ei se mielestäni ollut erityisen yllättävä. Toki se sen verran kiinnosti, että kirja piti lukea nopeasti loppuun saakka.

Kritiikistäni huolimatta kirja oli hyvä askel epätrillerimäisen trillerin etsinnässä, ja viihdyin sen parissa. Ei ehkä kirjallisuuden tuleva klassikko, mutta loistavaa kesälukemista.

Parasta edessä

IMG_3487

Nyt on niin, että olen saanut monta omaan elämään liittyvää projektia päätökseen. Kippis sille!

Alkavan kesän kunniaksi voin suositella rannoilla notkumista ja lukemiseksi Jonathan Franzenia. Suositus pätee kaikkiin hänen kirjoihinsa. Juuri nyt luen Puritya, mutta vielä enemmän olen pitänyt hänen aikaisemmista teoksistaan. Ehkä eniten Muutoksia-kirjasta vuodelta 2001. Franzen kirjoittaa käsittämättömän hyvin neuroottisista ihmisistä ja perheiden vinksahtaneista suhteista. Eli lähes kaikista meistä.

Photo of Suvi Vaarla

IMG_3465

Rajoista ja rajattomuudesta

Iida Rauman kirja Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauman kirja Seksistä ja matematiikasta on yksi parhaista viime aikoina lukemistani kirjoista.

Täytyy myöntää, että ensimmäiset parikymmentä sivua luettuani ajattelin jättäväni kirjan kesken. Pelkäsin, että kirja kertoo vain vaivaannuttavista ruumiillisuuteen liittyvistä teemoista. No, kertoo se niistäkin, mutta niin paljon muustakin. Kun pääsin alun ohi, kirja veti täysillä mukaansa.

Päähenkilö Erika on sisäänpäin kääntynyt matemaatikko, jonka on pakko palata kotimaahansa Suomeen. Toinen päähenkilö, biologianopiskelija ja kirjastonhoitaja Tuovi, etsii seuraa nettipalstoilta. Tarina kasvaa moniulotteiseksi kudokseksi, jossa juonenlangat risteilevät keskenään. Silti juoni ei hajoa käsiin, vaan pysyy hienosti kasassa. Loppuratkaisusta voidaan olla montaa mieltä, mutta ei siitä sen enempää.

Itseäni kiinnosti erityisesti se, miten huolettomasti Rauma yhdistelee esseemäistä tekstiä ja toisaalta vetävästi kirjoitettua, juonivetoista tarinaa. Vaikka maailman epäkohdat tulivat käsitellyksi, ei silti tullut sellaista tunnetta, että lukijalle halutaan kovasti opettaa jotain.

Kirja tosiaan kertoo seksistä ja matematiikasta, mutta myös ekokatastrofeista, sukupuolista, perhesuhteista, kummituksista ja koirista. Ja ihmisyyden rajoista, siitä kuinka pitkälle kunkin on mahdollista mennä.

Vahva suositus.

Kevät

IMG_2266_1

Blogini oli levähdystauolla, mutta nyt olen palannut. Terve taas!

Taukoon oli monia syitä. Olen kirjoittanut. Olen järjestänyt asioita. Olen matkustanut. Aloitin pari uutta harrastusta (ja jätin ne kesken). Ennen kaikkea olen halunnut kasata ajatuksiani ja päättää, minkälaisia jälkiä haluan maailmaan jättää – tämä koskee myös digitaalista maailmaa. Siispä tähän päivään sopiva ajatus:

Maailman ainut ilo on aloittamisessa.
– Cesare Pavese

Palaan asiaan pian ja tarkoitan sitä.

Matkoja

WP_000194

WP_000179 (1)

Lähteä ja palata. Olla välitilassa, vieraassa paikassa, ilman rutiineja.

Marras- ja joulukuun pimeät illat tekevät levottomaksi. Ajatukset karkaavat muualle, vaikka itse pysyn täällä.

Onneksi matkoja on tiedossa. Niitä pitää aina olla suunnitteilla.

Nämä kuvat ovat lokakuulta Prahasta. Kävin siellä elämäni ensimmäistä kertaa. En tiedä miksi en aikaisemmin ole päässyt sinne saakka. Haluan mennä ehdottomasti uudestaan, vaikka sitten kun on lämmin mutta ei vielä liikaa turisteja, ehkä toukokuussa.

Olimme ajatelleet, että maanantai on viikonloppulomamme turistipäivä, mutta suurin osa museoista oli kiinni. Näinhän ne maanantaisin tuppaavat olemaan, jotenkin se vain pääsi unohtumaan. Ainostaan yksi museo oli kaupungintorin laidalla auki. Siellä oli Andy Warholin ja Jan Saudekin näyttely. Jälkimmäisen töistä muutama kuva. Oikeastaan se visiitti riitti turistivelvollisuuksista. Loppuaika kului ravintoloissa ja kävellen. (Muistaakseni Mika Waltari on käyttänyt termiä turistivelvollisuus, jolla hän tarkoitti jokaiselle turistille pakollisten monumenttien ja museoiden näkemistä. Vasta kun ne on nähty, varsinainen loma voi alkaa.)

WP_000200 (1) WP_000199 WP_000185 (1) WP_000192 WP_000196 (1) WP_000176

WP_000203 (1) WP_000201 (1)

Mielenrauhaa

IMG_3408_1

Olen ollut poissa blogimaailmasta, oikeastaan kaikesta sosiaalisesta mediasta, mutta nyt olen palannut.

Kesä meni kirjoittaessa, hieman matkustellessa (ah, Italia!) ja erinäköisiä asioita hoitaessa. Näihin asioihin luetaan yksi lainassa ollut espanjanvesikoira.

IMG_2046_1

IMG_3289

Joskus vetäytyminen tekee hyvää.

Maailma ympärillä tuntuu muuttuneen rauhattomaksi ja ennustamattomaksi, ihmiset vaikuttavat oudon vihaisilta. En tiedä, perustuuko tämä mihinkään muuhun kuin tunteeseen. Ehkä ei.

Välillä koen, että Facebook tai etenkään Twitter eivät sovi minulle. En halua aina ottaa kantaa; haluan pohtia asioita, mietiskellä rauhassa, haluan oppia ja ymmärtää, en halua järkyttyä tai järkyttää.

Olen liian hidas kiihkeään somemaailmaan.

Mielenrauhan säilyttäminen kaiken kohinan keskellä on entistä tärkeämpää, ja nyt on tultu siihen pisteeseen, että on otettava kovat keinot käyttöön. Nimittäin self-help-oppaat. Mielenrauhan ykkösguru, Eckhart Tolle, pyysi että ottaisin hänet kirjahyllystä esille. Avasin kirjan The Power of Now:

The greater part of human pain is unnecessary. […] The pain that you create now is always some form of nonacceptance, some form of unconscious resistance to what is.

Siinähän se on jo sanottu. Jos elää menneisyydessä tai tulevaisuudessa, kärsii. Jos ei hyväksy sitä mitä on, kärsii.

Tämä mielessä, kohti aurinkoista viikonloppua.

Kesä!

IMG_3379

Kesä näyttää vihdoinkin saapuvan. Iloitkaamme. Ja pahoittelut siitä, että blogini on ollut niin ujo ja hiljainen viime aikoina. Tähän on useita syitä, mutta yksikään ei liity siihen että bloggaaminen olisi tylsää. Se ei ole! Mieli on vain ollut muualla. Blogini ja minä vedämme henkeä, pidämme pienen kesätauon ja palaamme reippaina asiaan syyskuun alussa.

IMG_3388

Sitten pari sanaa kepeästä kesälukemisesta. Luin vastikään Mia Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Tapani mukaan luin kirjan vasta kaksi vuotta sen ilmestymisen jälkeen.

Kiinnostuin kirjasta lähinnä siksi, että siinä rikotaan lajityyppien rajoja.Teoksessa yhdistyy matkakirja, päiväkirja ja kertomus historiallisesta henkilöstä. Tietokirjallisuus etsii uusia muotoja, ja tällainen ns. narrative non-fiction tuntuu olevan nousussa.

Teoksessa Kankimäki lähtee etsimään tietoa Sei Shonagonista, 900-luvulla eläneestä hovinaisesta ja kirjailijasta. Shonagon on kirjoittanut ns. tyynynaluskirjan (Pillow Book). Leimallisinta sekä Shonagonille että Kankimäelle ovat erilaisten listojen laatiminen (nolostuttavia asioita, salaperäisiä asioita jne). Harrastin itsekin nuorena listoja, mutta lopetin niiden tekemisen jossain vaiheeessa. Tein esimerkiksi viisivuotissuunnitelmia ja 10 tärkeintä tavoitetta -tyyppisiä listoja. Ne eivät ikinä toteutuneet. Ainakaan siinä muodossa kuin ajattelin. Joten ei väkisin.

Ei ole yhtä totuutta. On vain loputtomia valintoja, vaihtoehtoisia reittejä, ihmisennäköisiä virheitä ja tulkintoja. (Kankimäki 2013)

IMG_3377

Kiitos Espanja

IMG_1990_1

IMG_2003_1

Kävin matkalla ja tulin takaisin.

Vielä kaksi vuotta sitten en ollut ikinä käynyt Espanjassa. (Kanarian saaria ei lasketa.)

Myönnän, minulla oli ja on edelleen pahanlaisia aukkoja matkailusivistyksessä. En ole esimerkiksi ikinä käynyt USA:ssa tai Venäjällä. (Toisaalta olen asunut monessa Euroopan maassa ja reissannut Aasiassa.)

Espanjan suhteen olen nyt ottanut vahinkoa takaisin. Tämä oli viides Espanjan-matkani kahden vuoden sisällä.

IMG_1995

IMG_1982

Tällä kertaa kohteena Malaga, Fuengirola ja muutama kylä lähistöllä, kuten Bronda ja Mijas.

Otin kirjapinon mukaan. Luin yhden (huonon) kirjan menomatkalla. Sitten en enää jaksanut. Otin myös kesämekkoja mukaan. Niitäkään ei tarvittu, vaikka aurinko paistoikin.

Malaga on nouseva matkailukohde. Siellä on tyylikkäitä ravintoloita, kulttuuria ja tunnelmaa. Voisin vaikka asua siellä. Jollain vanhan kaupungin kapealla kujalla. Ihaillen katujen kuhisevaa elämää, juoden Riojan viinejä ja syöden fusion tapaksia – tapaksia modernilla vivahteella.

Sitä odotellessa. Ja pitäisi varmaan ratkaista sellainen pieni yksityiskohta kuin rahoitus.

IMG_1988

Parasta juuri nyt

IMG_3361_1

Aurinko on valaissut maailmamme, ainakin täällä Helsingissä. Minäkin tepastelin koko viikonlopun ulkona ja käänsin kasvot kohti valoa.

Tosiasiassa tuuli oli meren äärellä niin kylmä, että korvat jäätyivät. Piposta huolimatta. Ei se mitään, tänään uusi yritys ja lämpimämpi pipo päähän.

Aurinkoisten kävelyjen ja lämpimän vaatetuksen ohella haluan suositella kahta kirjaa. Voittajien joukossa on tietenkin helppo seisoa, eli kyseessä on vuoden 2014 Finlandia-voittaja, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja HS:n esikoiskirjapalkinnon saaja Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Puolet Suomesta on varmasti jo lukenut kyseiset kirjat, mutta itse olen aina vähän jälkijunassa.

Kerrankin olen sitä mieltä, että palkinnot ovat menneet oikeaan osoitteeseen.

Valtosen kirja on hieno aikalaisromaani. Sitä lukiessa tuli tunne, että käsissä on käännetty amerikkalainen bestseller (ja toivottavasti siitä käännettynä tuleekin bestseller anglosaksisessa maailmassa).

Kirjaa on myös kritisoitu siitä, että tuntuu käännöskirjallisuudelta. Minusta se on sille vain eduksi. Kirja on täydellisen juonivetoinen, eli kielellä ei leikitellä ollenkaan. Tarina kuljettaa.

Entisenä yliopiston jatko-opiskelijana sain lisäkiksejä suomalaista yliopistojärjestelmää kritisoivista kohdista. Itse pystyn vertailemaan suomalaista ja ranskalaista korkeakoulumaailmaa, ja onhan se pakko sanoa, että suomalaisessa yliopistomaailmassa meininki voi välillä olla hieman, noh, väsynyttä.

Ja sitten Kissani Jugoslavia. Mikä kirja! Loistava. Erilainen. Piristävä. Olen aikaisemminkin todennut, että en välttämättä pidä maagisrealistisesta kerronnasta, mutta tässä se tehdään tyylillä.

Kirjan jälkeen jää pohtimaan keltaraidallisia kissoja ja kiemurtelevia käärmeitä ja niiden symboliikkaa.

IMG_3367_1

Novelleja saksaksi

IMG_3340

Haa! Novellini ”Bussimatka” on käännetty saksaksi nimellä ”Die Busfahrt” ja se on ilmestynyt pohjoismaisia novelleja esittelevässä antologiassa Auf dem Weg: Neue Nordische Novellen 04.

Tai itse asiassa kirja on ilmestynyt jo viime toukokuussa, mutta sain sen vasta nyt käsiini. Mikä yllätys! Minulta oli nimittäin mennyt aivan ohi se, että novellit myös kuvitetaan. Ja hyvin onkin kuvitettu!

Novelli kuvaa päähenkilön matkaa fiktiiviseen peräkylään nimeltä Pahkapuro. Bussissa viereen istuu nainen, jolla ei sitten olekaan ihan tavallinen tarina kerrottavanaan.

Olen tosi iloinen siitä, että juuri tämä novelli käännettiin. Se on ehdottomasti yksi lemppareistani.

IMG_3330

IMG_3333

Viime aikoina tapahtunutta

photo 3_1

WP_000085_1

WP_000087

Kaikkea on tapahtunut eikä sittenkään mitään mullistavaa.

Jälleen yksi muutto takana (jo neljäs vuoden sisällä!). Lyhyt paluu takaisin työelämään. Putkiremontti valmistunut.

Joulun vietin miehen kanssa Barcelonassa. Parina ensimmäisenä päivänä oli +16 astetta ja aurinkoista. Verrattavissa Suomen kesään! Tapaksia ja cavaa, mikäs sen parempaa.

Keskustelin eilen ystäväni kanssa siitä, että kun maailma ympärillä muuttuu entistä hallitsemattomammaksi, tekee mieli keskittyä omaan mikrokosmokseen. Viime aikojen maailmanpoliittisia tapahtumia voi kuvata mielestäni vain yhdellä sanalla: ahdistava.

Makrokosmokseen pieni ihminen ei voi vaikuttaa, mikrokosmokseen sen sijaan voi. Omassa pienessä maailmassani vietetään laatuaikaa ystävien ja hoitokoiran kanssa. Unohdetaan hetkeksi maailmantuska ja ekokatastrofit. Syödään blinejä ja laskiaspullia. Luetaan hyviä kirjoja. Kirjoitetaan. Nukutaan.

Loistavaa viikonloppua ystäväiset!

IMG_3318_1

Marraskuuta

Hei ihminen! Jos olet miettinyt, minne aurinko on kadonnut, voin kertoa että viimeksi se on nähty Munkkiniemessä. Edellisestä näköhavainnosta on tosin jo useita päiviä.

Kun ikkunasta katsoo ulos, näyttää siltä, että kaikki värit ovat liuenneet maailmasta. Auringon paistaessa tilanne on toinen.

Munkkiniemen ranta on marraskuussakin kaunis paikka. Kultaiset kaislat heiluvat tuulessa, koirat juoksevat rantapolkua häntää heiluttaen, ja minä ihmettelen maailmaa siellä seassa.

Suvi Vaarla

2

4

Kuvat: Tanja Räsänen.

Kuukauden parhaat

IMG_3275

Ihmiset ympärillä ovat alkaneet valittaa pimeydestä. Pöh, sanon minä. Marraskuu on erittäin jees, kunhan siihen suhtautuu oikealla tavalla. Tiedättehän: kynttilät, tunnelmalliset illat, viltin alle kääriytyminen, glögit jne. Ainakin olosuhteet lukemiseen ovat optimaaliset.

Olen lukenut Suomeen palattuani aivan valtavan paljon. Lähinnä hyviä kirjoja. Muutamia huonojakin, mutta ei nyt puhuta niistä. Näitä voin sen sijaan suositella:

Laura Gustafsson: Huorasatu
David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Romain Puertolos: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Haruki Murakami: Kafka rannalla

Huorasatu teki vaikutuksen. Suuren vaikutuksen. Ensimmäiset pari sivua mietin, että wtf, mutta sitten teksti aukesi. En ole ikinä lukenut mitään yhtä estottomasti kirjoitettua. (Jos olet konservatiivi tai intohimoinen lihansyöjä, jätä väliin.)

Myös Taivaslaulu kolahti. Ajattelin, että mikään ei voisi vähempää kiinnostaa kuin tarina lestadiolaisten parisuhteista, mutta ehkä juuri siksi se kiinnosti. Kaunista tekstiä.

Kafka rannalla oli ensimmäinen Murakamini. Moni ystäväni on hypettänyt kirjailijaa niin paljon, että oli pakko lukea. Kirja oli… erilainen. Oliko se omituinen vai oliko se hyvä? Ainakin se herätti ajatuksia, ja se on aina hyvän merkki.

Tällä hetkellä lukulistalla ovat:
Karl Ove Knausgård: Taisteluni, ensimmäinen kirja
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Kjell Westö: Kangastus 38

Kuten näkyy, en lue kirjoja heti niiden ilmestyttyä, vaan periaatteella luetaan kun ehditään.

Kyllä tässä yksi marraskuu saadaan kulumaan.